Salon Seudun Sanomat uutisoi 26.10.2011:
Jos sataman väylä saadaan syvennettyä, suurista laivoista voi tulla Salossa tuttu näky
"Salon satamassa nähtiin alkuviikosta suurin rahtialus, joka siellä tähän mennessä on käynyt. Satamaan ankkuroitui 96 metriä pitkä ja 14 metriä leveä Christa-alus, joka liikennöi pääasiassa Ahvenanmaan ja Ruotsin väliä kuljettaen puupellettejä."
"Salon satamaväylän syvyys on 4,2 metriä. Liikennevirastolta on anottu, että kahden mailin matkalta syvyyttä voitaisiin lisätä 5,5 metriin. Sillä olisi suuri merkitys. - Silloin satamaa voisivat käyttää Christan kokoiset ja vähän isommatkin alukset. Silloin päästäisiin käsiksi yleisimpiin laivakokoihin, joilla tällaista bulkkitavaraa kuljetetaan."
" Ahvenanamaalaisen Rederi AB Lillgaardin omistama Christa suuntasi Salosta Kotkaan, Stora Enson Sunilan-tehtaalle. Salon satamasta alukset lähtevät usein juuri Kotkaan ja Imatralle. Lastina on useimmiten puuta, turvetta, kalkkia tai soraa. - Haluaisimme tietysti satamaan mahdollisimman paljon muutakin liikennettä, muistuttaa Salo Seaport Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Aura. Merikulmantien varrella, noin 10 kilometriä Salosta Teijolle päin sijaitseva Salon satama on toiminut Salo Seaport Oy:n pyörittämänä runsaat puolitoista vuotta."
"- Sijaintimme on hyvä, sillä tästä on lyhyt matka moottoritielle. Tästä tulee vielä varteenotettava sisämaan pikku bulkkisatama, Aura hymyilee."
Lue koko juttu 26.10.2011 ilmestyneestä Salon Seudun Sanomista.