Sijoitussaloon.fi
EtusivuSaloEdut ja PalvelutKärkitoimialatYrityskeskittymätYhteydet ja EtäisyydetYhteystiedotIn English

Foxconn täyteen iskuun Salossa kesän aikana

Lahdesta Saloon toimintansa siirtänyt Foxconn laajentaa parhaillaan tuotantoa Nokian matkapuhelintehtaan tiloissa. Yhtiön Suomen-maajohtaja Timo Harju arvioi, että tuotanto käy täysillä kierroksilla elokuun loppuun mennessä.

Osa prosesseista on jo toiminnassa, osaa vasta käynnistellään. Kaikki on sujunut hyvin ja aikataulut pitäneet, Harju sanoo.

Ensimmäiset koneet tuotiin Lahdesta Saloon joulukuussa, ja alkuvuoden yritys toimi parinkymmenen työntekijän voimin. Uusia työntekijöitä Foxconn ottaa Saloon noin 120, joista noin 40 on tähän mennessä aloittanut työn. Harjun mukaan haastatteluja on tehty paljon ja rekrytoinnit jatkuvat kesän aikana.

Foxconn varioi Nokian tuotteita sen asiakkaille viimeistelemällä matkapuhelinten kuoria eri teknologioilla kuten painatuksella tai laseroinnilla. Kuorten koristelun lisäksi myös kännyköiden näppäimistöjen kielivarianttien painaminen on Foxconnin aluetta.

Taiwanilainen Foxconn on maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja. Suomeen yritys tuli vuonna 2003 ostamalla Nokialle matkapuhelinten kuoria valmistavan Eimon.

Salon Seudun Sanomat 9.6.2010 | Suvi Kulla