Sijoitussaloon.fi
EtusivuSaloEdut ja PalvelutKärkitoimialatYrityskeskittymätYhteydet ja EtäisyydetYhteystiedotIn English

Korkeakoulutetut osaajat yrityshankinnan täkynä Salossa

Salon seudulla todetaan usein, että täältä löytyy tietotekniikan ja elektroniikan sekä kansainvälisen liiketoiminnan korkeatasoisia osaajia. Kesällä 2010 tehdyn osaajakartoituksen perusteella tämä voidaan osoittaa todeksi ja vielä erikseen lisätä, että juuri nyt näitä osaajia on tarjolla. Seudun haasteena onkin varmistaa, että ammattilaisten ajantasainen osaamisen saadaan seudulla nopeasti käyttöön.

Osaajakartoitus on yrityshankinnan tärkeä apuvälin paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Salon TE-toimisto käyttää kyselyn tietoja paikallisten yritysten hyväksi.

- Olemme jo loppukesän aikana voineet aiempaa paremmin vastata seudun yritysten työvoimakyselyihin, iloitsee Salon työ- ja elinkeinotoimiston apulaisjohtaja Juha Metsänoja. Työnantajien kannalta on aina myönteistä, kun alueelta löytyy useampia ammattilaisia, joista valita sopivat.

Vastaukset antavat tukea Salon seudun elinkeinomarkkinointiin sellaisenaankin, mutta hyödyllisintä on vastausten analysointi tapauskohtaisesti.

- Vastauksista saadaan erinomaista materiaalia kansallisen ja kansainvälisen yrityshankinnan tueksi, toteaa Salossa yrityshankintaa koordinoiva erityisasiantuntija Johanna Larsson ja jatkaa:

- Analysoimalla tulokset tarkkaan voimme aktiivisesti lähestyä yrityksiä, joiden toiminnalle Salossa tarjolla oleva osaaminen tuo merkittävää lisäarvoa.

Invest in Finland -säätiö, joka edistää ulkomaisten yritysten sijoittumista Suomeen, on mukana Salonkin yrityshankinnassa.

- Alueelta löytyvä erityisosaaminen on tärkeä tekijä yrityksen sijoittumispäätöksessä. Salo on selvittänyt osaamisvahvuutensa, mikä tukee erinomaisesti tuloksellista yrityshankintaa, kiittää Timo Antikainen Invest in Finlandista.

Salossa on paitsi osaajia, myös vetovoimaa. Helsingin Sanomien (5.9.2010) teettämän tutkimuksen mukaan Salo on maan kolmanneksi vetovoimaisin kaupunki. Vuoden takaisen asukastyytyväisyyskyselyn mukaan uudet asukkaat myös viihtyvät hyvin Salossa.

Kutsu osaajakartoituskyselyyn lähetettiin Salon TE-toimiston kautta yli 600 korkeakoulututkinnon suorittaneelle asiakkaalle. Lisäksi kutsua levitettiin sosiaalisen median keinoin. Määräaikaan mennessä saatiin 135 vastausta. Kysely toteutettiin osana Salon seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelmaa (KOKO). Osaajakartoituksen raportti löytyy osoitteesta www.salo.fi/osaajakartoitus.

Salon yrityshankintamallia ja elinkeinomarkkinointia kehitetään Invest in Salo -hankkeessa, jota rahoitetaan äkilliseen rakennemuutokseen kohdennetulla EU:n aluekehittämisrahastotuella.

Lisätietoja:
Invest in Salo: Johanna Larsson 044 778 7704, johanna.larsson@salo.fi
Osaajakartoitus, Salon seudun KOKO: Anita Silanterä 044 778 7706, anita.silantera@salo.fi